perjantai 31. joulukuuta 2010

Uusivuosi ja koruilla koreasti!

Kirpputorilta syksyllä löytämäni peili löysi viimein paikkansa, kun päätin kerätä kaikki koruni samaan paikkaan. Vanhat viinilaatikot saivat näin uuden tehtävän; toimivat ns. peilipöytänä, jonka päälle laitoin vanhan pöytäpeilin. Viinilaatikoissa säilytän suurempia korulaatikoita ja pienessä laatikossa sekä näkyvillä roikkumassa ovat ne käytetyimmät - ja kauneimmat. Vielä voisi haalia muutaman viinilaatikon pinoon, jolloin peili olisi seisomakorkeudella ja näin hiukan kätevämpi kuin näin. Mutta hyvä näinkin!


Vanha pöytäpeili löysi paikkansa muutaman viinilaatikon päältä makuuhuoneesta. Tyyli sopii hyvin taustalla olevaan tiiliseinään ja tapettiin - ja musta väri sitoo kivasti viinilaatikot, tapetit, kukkapurkin ja jalkalampun toisiinsa. Jalkalamppukin on muuten löytö kirpputorilta; modernimpaa tekoa, mutta sopii hyvin yläkerran tunnelmaan. Unelmissa on saada tälle paikalle vielä joskus kunnon meikkauspöytä, mutta sitä oikeaa ei ole vielä tullut vastaan. Sitä odotellessa tämä kokonaisuus saa siis ajaa meikkauspöydän virkaa.

Kiitos lukijoilleni positiivisesta palautteesta; innostaa jatkamaan kirjoittelua myös ensi vuonna. Ja jos olet aktiivinen Facebookin käyttäjä, liity Hiljamaarian tykkääjäksi, jolloin saat päivityksistä linkit aina Facebookin sivuillesi. Tässä linkki Hiljamaarian sisustuskirjan Facebook-sivulle. 

Nyt koruilla koreaksi uuden vuoden juhlintaan;
Riemukasta uuden vuoden tuoksintaa kaikille!

P.S. Korujen säilytyksestä oli juttu myös aiemmin syksyllä; vinkkejä korujen säilytykseen ja esille laittoon. Siellä myös muutama vielä myytävänä oleva löytö. Tässä linkki juttuun!

tiistai 28. joulukuuta 2010

Käden taidon näytteitä talven tunnelmissa

Joskus minäkin virkkasin, kudoin ja näpertelin kaikkea kankaasta ja langoista. Viimeiset vuodet ovat menneet miehisempien käsitöiden kanssa, mutta nyt joululomaillessani päätin tarttua taas puikkoihin; tavoitteena kaunis valkoinen pitkä villatakki lämmittämään tätä puutalossa palelevaa poloista. Ei. Nyt en valita, kun lämpöä on jopa 17,8 astetta. Jouluaatonaattona oli vain 11,8 - ja se oli jo minullekin liikaa!

Innostus käsitöihin lähti liikkeelle kotona palelemisen ja kaupoissa turhauttavan ravaamisen lisäksi myös seuraavista joulun ajan kaunistuksista, josta kuvat teillekin seuraavassa.


Äitini oli tehnyt valkoisista pitsiliinoista kauniit koristeet ikkuniin kovettamalla ne sokeriliemellä. Ja olivat kyllä kauniit valkoista talvimaisemaa vasten! Muissa kuvissa jälleen otokset kauniista himmelistä, joka on tosiaan löytö Puolangan käsityökeskuksesta ja edustaa sitä miehisempää käden työn taitoa.

Näitä toivoin joulupukilta ja sain vielä kauniimpina kuin osasin edes odottaa. Käsityötä parhaimmillaan ja lämmittävät varpaitani - tälläkin hetkellä. Kiitos äiti!

Näihin tunnelmiin sopii hyvin myös seuraava kuva; mustaa ja valkoista - löytö kenties sinulle?

Somat tuikkuasetit koristavat panelin reunustani, mutta voisin antaa ne koristamaan myös sinun kotiasi. Nämä kaksi tuikkualustaa yhteensä 5 euroa. Kuvat on otettu ulko-oveni läheltä, jossa on koukut käytetyimmille laukuille. Laukuille on on näin ollen oma paikkansa, eivätkä ne näin loju lattialla tai pöydän tasoille epämääräisinä kasoina - vaan pikemminkin koristavat sisustusta! Kuvassa oleva laukku löytyi Turku10-nimisestä liikkeestä - luonnollisesti Turusta. Todella kaunis yksilö - eikö?

EDIT: Tuikkuasetit myyty!

Joululoman urakka olisi nyt purkaa vanha villatakki rullalle; ja sen jälkeen kutomaan takkia. Vielä pitäisi löytää hyvä ohje takille. Vinkkaa, jos tiedät hyvän paikan, mistä lähteä sitä etsimään.

Hiljamaarian sisustuskirja löytyy nyt muuten myös Facebookista, jonne lisään aina linkit, kun teen tänne päivityksiä. Liity siis faniksi etenkin, jos lukeminen sitä kautta on mukavampaa.

Pirtsakoita talvipäiviä teille kaikille!

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Hopeinen juhlakattaus

Sain kattaa joulupöydän vanhempien luona jouluaattona... Tongin tovin äidin tablettivalikoimaa ja joulukoristeita. Lautasliinat äiti oli unohtanut ostaa, mutta kauniit hoipeisenväriset Havin kahvipöytään tarkoitetut liinat saivat ajaa niiden virkaa. Ja näiden liinojen perusteella kattaus lähtikin toteutumaan niin, että pyysin äitiäni avaamaan yhden lahjoistani, otin hopeiset kakkupaperit mukaan kattaukseen, etsin hopeista lahjanarua, joulukoristeista valitsin kullanväriset kävyt sekä enkelin ja pöydän päähän asettelin hopeiset pöytäkynttilät. Tulos: yksinkertaista ja kaunista!

 

Jouluaaton kattauksesta sain hopeisen ja juhlavan pienillä ja yksinkertaisilla keinoilla. Tavallisten Ikeasta ostettujen pyöreiden pöytätablettien päälle asettelin hopeiset kakkupaperit, jotka pilkistävät kauniisti valkoisen lautasen alta. Kattaus pysyi harmonisena, kun laitoin "kuin pisteenä I:n päälle" lasit lautasten keskelle ja lasiin Havin lautasliinat. Hopeinen lahjanaru sitoo kattauksen ja pöydälle asetellut kultaiset kävyt toisiinsa. Loppusilauksen kattaukseen antavat kynttilät: kirpputorilta äidille löytämäni valkoiset ja koristeelliset tuikkuasetit sekä pöydän päähän asetetut hopeiset kynttilänjalat. Äitini on säästänyt kaikkea mahdollista monien vuosien varrelta, joten oli hauskaa ideoida kattaus laatikoita penkoen; idea eli koko toteutuksen ajan, joten lopputulos oli yllätys itsellekin!

Juhlavuutta juhlapöytään toi kattauksen lisäksi tietenkin joululaulut, hyvä jouluruoka ja perheen kokoontuminen saman pöydän äärelle. Mutta kyllä nämäkin piristivät mieltä; pöydän päässä kultainen enkeli, ikkunalla roikkuva himmeli sekä ulkona avautuvat kauniit talvimaisemat. Himmeli on muuten puolankalaista käsityötä; ostettu Puolangan keskustassa sijaitsevasta käsityökeskuksesta viime kesänä; valkoiseksi maalattua rautaa himmelin muotoon rakennettuna, jota koristavat "kristallit" ja pienen pienet kynttilät. Todella kaunis; minäkin haluaisin tällaisen!

Kahvipöytään halusin tuoda myös jotain erilaista; glögilaseja voi käyttää hyvin myös kahvitteluun - eikö vain? Tuovat ripauksen juhlavuutta, uutta ja erilaista kattaukseen. Ja lisäksi kupit ovat suuret, joten vie suuremmankin kahvijanon kerralla pois.

Hopeinen kattaus sopii hyvin myös uudenvuoden värimaailmaan, joten voitte hyödyntää ajatuksia kenties jo ensi viikonlopun juhlinnassa?

Kaapit notkuvat vielä joulukarkkeja, mutta tänään aloitin jo hitaan laskun arkeen; aamun riisipuuron jälkeen lumitöitä pihalla, koiran kanssa lenkki, salilla käynti ja bataattilinssikeitto porottelee parhaillaan liedellä. Keiton jälkeen pääseekin taas glögille ja piparille ystävän luo.

Loivaa laskua takaisin arkeen teillekin, ja sitten taas takaisin nousu juhlaan ensi viikon lopulla. On tämä yhtä juhlaa!

perjantai 24. joulukuuta 2010

Jouluaatto ja Hiljamaarian lahja lukijalleen

Jouluaatto. Rauhassa nautitun aamiaisen jälkeen neljän adventtikynttilän loimutessa "onnettareni" sai kunnian nostaa purkista yhden nimen. Ja hänen nimensä on Sarita.

Onneksi olkoon siis Sarita! Ota yhteyttä vaikka facebookin kautta, ja sovitaan palkinnon valinnasta ja toimituksesta. Voit tulla vaikka poikkeamaan joku päivä, jos ehdit?




Nyt käymme joulun viettohon; kotikonnuille jouluruokaa syömään ja yöllä Mikaelin kirkkoon yömessuun. Kaikkea ihanaa siis tiedossa - toivottavasti teilläkin.

Rentoutukaa ja nauttikaa läheistenne seurasta!

torstai 23. joulukuuta 2010

Koti joululevolle

Joululomani alkoikin sairaslomalla, ja olen nyt viettänyt kaksi päivää neljän seinän sisällä yrittäen pysyä paikallaan - mikä ei todellakaan ole minun juttuni, joten olen nauttinut lääkkeitä ja niiden siivillä siivoillut kaappeja ja viimeistellyt kotia jouluasuun.

Joulukotini on ollut jo monta vuotta punainen; ei ole aina ollut se muodikkain joulun väri, mutta perinteisin ja lämpimin. Punaisen lisäksi kodissani on jouluisin paljon kynttilöitä ja suloisia pieniä yksityiskohtia. Ja muutama suloisuus lähtee nyt toivottavasti myös kiertoon, sillä siivouksen yhteydessä löysin taas niin paljon tavaraa, että jostain on hyvä jo luopua. Toivottavasti löytävät uuden kodin!


Kynttilät vastaanottavat tulijaa jo eteisessä - samoin minun pikku joulupossuni! Pikkupossun löysin aikoinaan kirpputorilta; vähän liian iso pieneen asuntooni, sillä vie melkoisen alan säilytystiloistani - mutta toisaalta: on se niin söpö, etten ole harmitellut sen olemassaoloa enempää. 

Pöydälle löysin tänä vuonna uudet punaiset tabletit hirmuisen etsinnän jälkeen: halusin siis, että ne ovat punaiset, mutta yksinkertaiset ja kauniit. Lopulta nämä paperinarusta tehdyt pöytätabletit löytyivät Vapaavalinnasta - kierrettyäni kaikki pienet ja isot sisustusliikkeet. Ja hintakin oli edullinen, muistaakseni alle 4 euroa kappaleelta. Näiden punaisten tablettien kanssa ei kattaukseen tarvitse satsata enää paljon; tässä arkikattauksessa mukana vain valkoiset Arabian teemalautaset, Iittalan läpinäkyvät kartiolasit sekä Ikeasta ostetut ruokailuvälineet ja punaiset servetit.

Yläikkunalle sain siivouksen yhteydessä asennettua kauan sitten kirpputorilta haalimani kynttilätelineen (kuvassa alaoikealla); kunnon vanhaa tekoa ja henkii ihanan vanhaa tunnelmaa. Alaikkunalla roikkuu lahjaksi saamani sydänkynttiläriipus, joita myydään edelleen kaupoissa.

Tämä teline lähtee myös myyntiin. On siis kattoon riipustettava, ja tähän voi laittaa kynttilän tai keväämmällä vaikka kukan kasvamaan. Yksinkertainen, kaunis ja monikäyttöinen, eikä kulumisen merkkejä. EDIT: Myyty

Tuliaisiksi ostetut kukat koristavat vielä muutaman päivän minun kotia ennen kuin pääsevät uuteen kotiin. Huomaa, kuinka kaunis aluslautanen joulutähdellä on; hopeinen lautanen, jonka löysin viikko sitten kirpputorilta! Aivan mahtava löytö.

Kattokruunu koristaa jouluista kotiani, ja omistankin kaksi sellaista.Toisen päätin nyt myydä pois. Todella vähän käytetty johtuen siitä, että olen käyttänyt enimmäkseen vain toista, joka on ruosteisempi ja siten enemmän minun makuuni. Myytävä kattokruunu on jämäkkä, siisti ja kaunis tietenkin - ja jos ruostetta haluat, vähäksi aikaa pihalle, ja tulos on toivottu. Kattokruunun saat 15 eurolla. Taustalla hauska valokuvakollaasi, joka peittää muutaman ruman naulan alleen - josta ajatus valokuvista pyykkinarussa lähtikin.

Ja lopuksi otteet viime vuonna ostamistani lakanoista, jotka ovat todella houkuttelevat ja kauniit. Lakanat ovat Casan mallistoa ja ostettu siis Stockmannilta. Lakanoiden rinnalla virkattu pitsipeite ja silkkinen koristetyyny näyttävät niin kauniille. Ja nalle tietenkin sängyn päällä. Minulla on monen monta nallea. En tiedä, miksi pidän niistä niin paljon, mutta tuovathan ne mukanaan ripauksen lapsellisuutta ja pehmeyttä - ja kotoisuutta. Ensimmäinen joululahjani oli aikoinaan Nalle, joka minulla on edelleen mukana matkassa.
Tämä joulukirkko on koristanut omaa leikkihuonettani ja sen jälkeen jokaista omaa kotiani aina jouluisin sen jälkeen, kun sain tämän pikkutyttönä tädiltäni Ruotsissa. Lähestyessään 30 vuotta alkaa kirkko alkaa jo kaivata remonttia: valoa ei tule sisälle, pinta on enemmän harmaa kuin valkoinen, ikkunat ovat osin rikki ja laulukin loppui soimasta tänä jouluna. Ajattelinkin kiikuttaa tämän isälleni joulun jälkeen, jos hän saisi kirkkoon maadoitetut johdot ja "Enkeli taivaan"-laulun taas soimaan. Lisäksi pientä pintaremonttia, ja eiköhän tästä saada taas ehta joulukirkko ensi jouluksi!

Nyt on siis siivoukset siivottu ja koti sekä sen asukit pääsevät joululevolle... Mutta vielä en toivota teille hyvää joulua, sillä se tulee teille huomenna arvonnan voittajan julkaisun yhteydessä. Jos et ole vielä osallistunut, kommentoi pikaisesti jotain juttuani ja pääset mukaan!

Nyt nautin lasin lämmintä glögiä sekä vastapaistettuja karjalanpiirakoita kera munavoin ja hyvän seuran... Huomiseen.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Joulupuu on rakennettu ja paketit paketoitu!

Pääsin eilen viimein hakemaan joulupuun eteiseen ja paketoimaan lahjoja. Seuraavassa teillekin vinkkejä helppoon ja ekologiseen joulukoristeluun sekä paketointiin.


Sain viimein eteiseen joulupuun. Kannoin radan varrelta kesällä kaadetun puunraahkan sisälle ja pystytin sen vanhaan maitotönikkään. Muutama punainen joulupallo ja eteisen ilme muuttui hetkessä niin jouluiseksi!
 
En löytänyt varastoistani joulutähteä joulupuuhun, joten yritin askarrella sellaisen. Eihän siitä mitään tullut, mutta sain muutaman ovikoristeen tehtyä sen sijaan. Rautalankapaketti oli hyvä ostos; siitä saa väännettyä vaikka mitä kivaa ja aina vain uudelleen ja uudelleen... Jos vielä ehdin, olisi vielä kiva kirjoittaa rautalangasta "Hyvää joulua" -tervehdys, ja laittaa se seinälle kiikkumaan.

Ostan jouluna harkitusti vain muutaman paketin, ja tänä jouluna osa oli myös ns. palvelupaketteja ja osa kierrätettyjä kirpputorilta haalittuja. Lahjapaperia en ole ostanut moneen vuoteen, vaan olen käärinyt lahjat joko sanomalehteen tai muuhun kierrätyspaperiin, pussiin, tms. Tänä vuonna käytin Oriflamen postipakettien pakkausjätettä; ns. täyttöpaperia, josta tuli todella nättejä paketteja, kun paketit koristeli lopuksi valkoisella nauhalla, villalangalla sekä muilla pikkukoristeilla, jotka olen säästänyt vanhoista paketeista ja käytöstä jääneistä koristeista. Nyt lahjat odottavat jouluaattoa eteisessä, ja ilahduttavat mieltä myös näin ennen jouluaattoa. Ekologinen tapa koristella joulukotia ovat myös värikkäät hedelmät, jotka takuulla menevät kiertoon, eivätkä aiheuta turhaa jätettä. Minulla omenat ja mandariinit koristavat kotia mm. eteisen lipaston päällä vanhoissa tinasissa astioissa, jotka nekin olen joskus löytänyt kirpputorilta.


Rakkaan kummityttöni paketin paketoin niin, että sitä voi käyttää myöhemmin uudessa leikkihuoneessa lelulaatikkona. Pupu kurkistaa paketista, mutta onkohan siellä vielä jotain muutakin...?


Ja jouluvalmistelujen päätteeksi vielä kuva muutaman viikon takaa. Kahvipöydän joulukattaukseen erilainen vinkki: kukkamaljakko tarjoiluastiana (Ikean Vasen-maljakko). Maljakkoon on laitettu pipareiden lisäksi väriä tuomaan paperikarkkeja ja vihreitä kuulia. Kun maljakko on syvä, mutta leveä ja läpinäkyvä, pääsevät tarjoilut hienosti esille!

Enää kolme yötä jouluun! Ja kolme yötä jouluarvontaan! Jos haluat osallistua arvontaan, pistä kommenttia johonkin kirjoitukseeni täällä. Palkintosi saat tosiaan valita täältä: yksi myytävänä oleva "löytö" voi siis olla pian sinun... Torstaina minulla alkaa joululoma ja päivä on pyhitetty siivoukselle. Toivottavasti ehdin silloin vielä laittaa teille tänne muutaman löydön, jotta palkintojen valikoima olisi laajempi.

Pirteää viikkoa teille kaikille, ja jos ette ole vielä paketoineet lahjoja, miettikää, josko hauskasta mainoslehdestä, vanhasta pakkauspaperista, kivasta pahvilaatikosta, sanomalehdestä tai vaikkapa käyttömättämästä T-paidasta kääräisisi erilaisen paketin tänä vuonna!

torstai 16. joulukuuta 2010

Elämisen jälkeä ja kauniita yksityiskohtia

Sunnuntaipäivä oli Turussa mitä aurinkoisin - ja vielä aurinkoisammaksi siitä teki sen, että pääsin ottamaan kuvia noin 100 vuotta vanhasta puutaloasunnosta, jossa kaverini ja blogini lukija asuu.

Asunto ei ole kuin sisustuslehdestä; ei, se on parempi! Asunto ei ole vain sisustusta, vaan se on ajan myötä omistajien sydämellä ja kauniilla sisustussilmällä rakentunut koti; kodissa on vanhaa ja uutta, se on käytännöllinen sekä kotoisa, ja monilla kalusteilla on hauska tarina takanaan. Täällä elellään mukavasti, mutta samalla kauniiden yksityiskohtien keskellä.

Varoitus: Tästä blogijutustani tulee pitkä, sillä kyläilykohteesta löytyi todella paljon kuvattavaa ja paljon ideoita teillekin jaettavaksi...

Sunnuntain auringon säteet pääsivät kauniisti sisälle ulkoeteisen ikkunoista, joihin jää oli tehnyt omat taideteoksensa. Hieno vastaanotto tähän suloiseen kotiin! Ikkunalautoja koristavat lyhdyt, vanha pata sekä kaunis oksa punaisin marjoin muistuttamassa joulun tulosta.
Edelliseen lisättynä nämä ihanat yksityiskohdat eteisessä luovat kotoisan vastaanoton. Kylmäeteisessä (ylin kuva) ns. turha tila oli hyödynnetty hyvin rakentamalla ikkunan alle taso, jonka alle emäntä oli laittanut kesäkauden tavaroita, jotka soma itse ommeltu verho piilottaa hyvin sisäänsä. Muutenkin eteisen tila oli hyödynnetty kauniisti; mm. koukut ovissa ja liitutaulun alla toimivat hyvinä laukun paikkoina. Alhaalla keskellä on mökiltä haettu vanha hattuhylly, joka on maalin ja vanhan harjan varren kanssa duunattu uuteen upeaan olomuotoon. Huomaa tosiaan hauska yksityiskohta; esimerkiksi harjan varresta kera vanhan köyden palan saa kauniin ja erilaisen säilytyspaikan takeille!

Tämä kylpyhuone on omaa luokkaansa: iso kylpyamme, josta voi katsella ulos luontoon; nyt ikkunasta näkyi ketun jäljet lumella. Pesuaineet on aseteltu kauniiseen koriin ja ikkunalaudalle - ja päätukikin on saanut oivallisen paikan kukkamaljakon päältä; aivan kuin luotu siihen! Kylpyhuoneen vaaleaa väritystä piristää tumma puutaso sekä peilinkehys ja muut pienet yksityiskohdat sekä vihreä väri tekstiileissä. Ja pitäähän kotikylpylässä kynttilät olla, ja täällä ne ovat hauskassa pullotelineessä esillä.

Tässä pieniä hauskoja yksityiskohtia asunnossa käytetyistä rakennusmateriaaleista ja -valinnoista. Yläkerran makuuhuoneen vino seinä on hyödynnetty laittamalla seinän pituudelle uudet kaapit kiiltävin ovin, jotka luovat oivan kontrastin tummien kattoparrujen vierellä. Portaiden kaiteet on kauniisti uurretut, ja piste I:n päälle on kuvassa, jossa portaat päättyvät; kaunista jälkeä. Yläkerran vessassa on käytetty vanhan tyylistä boordia. Huomaa kuinka pieni asia voi luoda paljon: neliönmuotoiset laatat on boordin alapuolella aseteltu erilailla kuin boordin yläpuolella! Ja viimeisenä oikealla kuva yläkerran makuuhuoneesta, jonka yhtä seinää piristää vahvan kuvion omaava tapetti, jonka punaista sävyä sängyn petivaatteet jatkavat. Näillä värivalinnoilla makuuhuoneesta on luotu intiimi ja kotoisa - ja niin sopiva näin joulun aikaan kuvattavaksi!
Olohuone on tässä kodissa täynnä ihania yksityiskohtia. Sohvapöytä jäljittelee vanhoja lankkulautoja, mutta on ostettu Kodin Ykkäsestä. Pöydän alla korissa joukko villasukkia, joista vieraskin saa pukea parin jalkoihinsa, kun ja jos varpaita alkaa paleltaa puutalon kylmillä lattioilla. Rosmariini on kuin joulupuu; tuotu talvehtimaan sisälle kylmäeteisestä, ja muutamin joulukoristein siitä on saatu kaunis yksityiskohta joulukotiin. Vanhan senkin päällä kasvaa kauniisti myös posliinikukka, josta saan kuulemma keväällä istukkaan omaan kotiini. Ikkunalaudat on tässä kodissa hyödynnetty kauniisti: tällä ikkunalla vanhat maitotönikät toimivat paitsi koristeena, myös säilytyspaikkana.
Olohuoneen helmi on ilman muuta vanha kakluuni: pitsikoristein ja lämpöä luoden se luo ihanan kotoista tunnelmaa olohuoneeseen. Kakluunin edessä vanha penkki on paitsi kaunis, myös käytännöllinen takkaa sytytellessä. Sohva on varta vasten asetettu niin, että siinä loikoillessa voi lämmitellä jalkojaan takan lämmössä. Halot on aseteltu kauniiseen valkoiseen koriin; näin halotkin ovat kuin sisustusta!

Vanha tikas, joka muuttuu myös penkiksi, on ostettu huutokaupasta monta vuotta sitten - ja nyt tässä kodissa se sai arvoisensa tehtävän. Korkeassa huoneessa näiden tikkaiden avulla pääsee korkeimpiin kaappeihin ja hormin luukuille. Mainio löytö, eikö?


Keittiö puuhellan ja vanhan pöytäkaluston kera on varmasti tämän talon sydän. Lämpöistä tunnelmaa luo paitsi puuhella, myös pienet yksityiskohdat; vanhat padat, astiat, kalusteet ja säilytysrasiat sekä lattiaa peittävä räsymatto. Joulun tulo näkyy kodissa täälläkin; pöydälla adventtikynttelikkö ja pirteät punaiset pöytätabletit.

Talven tuntua, mutta silti lämpöinen fiilis syntyy tässä kodissa etenkin tekstiilein. Työpöydän tuolin päällinen on niin pehmeä, että tämähän suorastaan houkuttelee työn tekoon - varsinkin kun näet samalla ulos talven maisemiin. Huomaa, että työpöytänä toimii vanha pulpetti! Virkkuukoukussa-matto lämmittää paksuudellaan ja romanttisella olomuodollaan lattialla kävelijää, ja nojatuolia pehmentää lampaan talja. Näihin ihaniin turkulaisiin ja käsinvirkattuihin pitsimattoihin pääset tutustumaan ja tilaamaan tästä (hinta vaihtelee koon mukaan 60 € - 320 €). Olohuoneen pöydän reunalle on asetettu valmiiksi lasin aluset; tähän glögilasit, villasukat jalkaan, takkaan tuli - ja voin kuvitella: tämä pariskunta nauttii varmasti täällä olostaan myös talven kirpeinä pakkaspäivinä!

Olen todella kiitollinen, että pääsin jakamaan nämä kaikki ihanat yksityiskohdat teidän lukijoitteni kanssa. Kiitos siis ystävälleni! Erilaiset kodit ovat olleet tähän asti luetuimpia juttujani, joten toivottavasti tämä juttu innostaa myös uusia lukijoita sivuilleni.

Puristin teille kaksi juttua samalle päivälle, sillä viikonloppu näyttää kiireiselle kera siivousten ja jouluostosten. Ajatuksena oli kyllä siivouksen lomassa laittaa teille muutama uusi löytö sivuilleni, mutta katsotaan miten käy. Pistäkäähän kommentteja, jos haluatte mukaan arpajaisten voitonjakoon! Ja muutenkin: olen kaikista kommenteistanne ja juttuvinkkivihjeistä kovin onnellinen!

Nyt työpäivän, ystävän kanssa vietetyn kävelylenkin, kummitytön paijauksen ja kahden blogijutun loppuunsaattamisen jälkeen olen varmaan ansainnut päästä iltapalalle ja aikaisin nukkumaan.

Heihei, ja kirjoitellaan taas!

Kauniisti juoden...

Näin joulun alla teille idea lahjaostoksille tietenkin ekologisuus ja kauneus silmällä pitäen. Lahja sopii monenlaiselle lahjan saajalle; SIGG:n juomapullo. Vanhoista muovipulloistahan voi liueta myrkkyjä, jotka juoman mukana kulkeutuvat elimistöön. Tällaisesta pullosta niitä ei kuitenkaan liukene. Ja pysyy juomakin kylmänä. Lisäksi pullot ovat mahdottoman paljon kauniimman näköisiä kuin vanhat vesi-tai limsapullot - ja kestävät kauan.


Sveitsiläinen SIGG:n juomapullo on kaunis ja käytännöllinen lahjaidea. Kuoseja on monenlaisia, mutta minuun kolahti parhaiten tämä malli. Pulloja myy mm. Ruohonjuuri ja hinta pyörii 20-30 euron välillä kaupasta riippuen.

Kuvassa näkyy hyvin myös kauan kestänyt "viikonloppukukkani", kaisloista keräämäni kimppu, joka ei ole mennyt miksikään siitä, kun toin sen sisälle muutama kuukausi sitten illanistujaisia piristämään. Mikset siis joskus kylään lähtiessäsi pysähtyisi tien varrelle keräämään erilaisen tuliaisen mukaasi? Tämä kaislakimppukin yhdessä kivan kukkamaljakon tai kauniin rusetin kanssa ilahduttaisi varmasti ystävääsi! Nyt lumihangen alta toki vähän vaikeampi toteuttaa... - mutta keväällä taas!

Viikko enää jouluun, ja itselläkin vielä muutama lahja ostamatta. Toivottavasti teillä tilanne on paremmin hallinnassa.

Ja kiitos paljon kommenteistanne sivuillani. Piristävät kovasti mieltä, ja puristavat minut näin kiireessäkin rustata teille aina jotain uutta. Nyt minulla on tekeillä juttu aivan ihanasta kodista; oli niin ihana, ettei juttu synny aivan hetkessä, sillä kuvia sekä ideoita on paljon. Toivottavasti saan julkaistua sen teille kuitenkin jo viikonloppuna.

Jaksamisia teille arkeen ja jouluvalmisteluihin!

perjantai 10. joulukuuta 2010

Perjantaisiivous ja hyllyt näteiksi

Ihanaa: viikonloppu alkoi! Vapaa ilta, jonka nautin siskoni kanssa kaupoissa kierrellen ja sen jälkeen kotia järjestellen. Kävin viime viikonloppuna vanhempieni luona, jossa minulla oli säilytyksessä (ja on edelleen iso liuta) astioita, joita ostin keväällä viettämiäni syntymäpäiviä varten. Kuulostaa varmasti hölmölle, mutta kyllä: hain vanhempieni luota hyllylleni jouluastiat esille! Kulta ja valkoinen valtasivat siis hyllyni - ja keltaiset sekä vihreät astiat menivät sängyn alle odottamaan kevättä... Kuulostaa siis todella hölmölle!!

Ja nyt kun jouluastiat pääsivät hyllylle, oli hyvä syy pyyhkiä keittiön kaapeista pölyt, tyhjentää ne rojuista ja laittaa järjestykseen. Tässä muutamia vinkkejä kaappien järjestykseen ja hei: kauniit astiat voivat todella olla esillä - ja siihen avohyllyt ovat todella oivallisia!

On suorastaan mieltä ylentävää, kun kaappien sisältö näyttää näin hyvälle! Peltipurkit ja lasiastiat pitävät sisällään kaiken maailman siemeniä ja hiutaleita - paljon kauniimmin ja siistimmin kuin paperipusseissa tai pahvilaatikoissa.Ihan ylimmälla hyllyllä tapetilla päällystetty kenkälaatikko, joka pitää sisällään ompelutarvikkeita - piilossa, mutta nopeasti saatavilla.

Jouluastiat avohyllyllä hyvässä järjestyksessä. Avohyllyssä on hyvät ja huonot puolet. Huonot: astiat pölyyntyvät, astioiden pitää sopia muuhun sisustukseen ja hyllyt on pidettävä järjestyksessä. Mutta hyvät: saat nauttia kauniista astioistasi paljon enemmän, astiat ovat käden ulottuvillasi - ja tuleepahan pidettyä hyllyt siistinä ja kauniina, kun ovat katseille alttiina. Alavasemmalla mahtavat kullan värillä koristellut valtavan isot kupit, jotka ostin juuri syntymäpäiväjuhliini. Yläoikealla Iittalan Tapio-sarjaa olevia viinilaseja. Ja hei: säilytän avohyllyllä myös tiskiharjaa, laturia ja hammastikkuja.. Eivät satu heti silmiin, ja se on tarkoituskin - vaikka eräs herra tässä nauroikin, että sulla on outo järjestyskäsitys, kun astiat on sängyn alla ja laturi mittakupissa...! Heh, tämä nainen se keksii keinot ja paikat piilottaa asioita.

Synttäreilleni ostin Ikeasta useamman Vasen-kukkamaljakon. Synttäreiden jälkeen on ollut ihmettelemistä, mitä näille kaikille teen. Tänään keksin kahdelle tehtävät: toinen toimii puisten salaattiottimien paikkana ja toinen on varattu leivinpaperi-, folio- ja muovikelmurullille. Kukkamaljakoista on kyllä vaikka mihin!

Itserakentamani maustehylly liesituulettimen päällä ei pidä sisällään mausteita vaan astioita. Kauniit astiat pääsevät tällä hyllyllä erittäin kauniisti esille! Ylimmällä hyllyllä perinteisen muotoiset glögilasit, jotka löysin pikkujoulujen alla sopivasti halvalla kirpputorilta. Alempana Iittalan Tapio-viinilaseja. Ja näiden alla näkyy hopeinen kermanekka, jossa säilytän hopealusikoita. Enkelilaatikko piilottaa sisälleen puolestaan tulitikkuja, joita tarvitsee tänä vuodenaikana usein - ja ovat näin käden ulottuvilla. Suolat ja ihmejauheet säilytän tinasissa astioissa, jotka nekin hopea-astioiden ja Iittalan Kartio-lasien kanssa ovat kauniita kirppuritorilöytöjä useamman vuoden takaa.

Tähän lopuksi: Omistan siis noin 35 ruokalautasta, leipälautasta, kahvikuppia sekä viinilasia, juomalasia sekä tietenkin haarukoita, veitsiä ja lusikoita. Jos siis joku teistä haluaa joskus vuokrata näitä astioita pienellä vaivanpalkalla, voin kuskata ne miuluusti mukaan toisiinkin juhliin. Astiat ovat juoma- ja viinilaseja lukuun ottamatta, eriparisia, mutta sointuvat toisiinsa värityksen ja tyylin kautta. Saan varmasti tänne blogiini jossain välissä kuvia muistakin astioista, mutta jos tarvitset tätä ennen astioita lainaan, ota yhteyttä!

Blogissani on vierailtu sen perustamisesta 2931 kertaa! Olen todella kiitollinen kaikille kävijöille ja facebookin kautta olen saanut myös positiivista ja kovin kannustavaa palautetta teiltä. Toivoisin lukijoilta, että lähetätte minulle vain enemmänkin palautetta - ja varsinkin tänne blogiini, sillä facebookin päivitykset häviävät muiden juttujen sekaan, kun täällä taas ne säilyisivät tallessa. Lisäksi olisi hienoa tietää teistä enemmän; kuka täällä käy ja mitä ajattelet Hiljamaarian sisustuskirjasta?

Siksi ajattelinkin, että järjestän teille lukijoilleni jouluarvonnan. Jokainen, joka kommentoi tänne blogiini jotakin kirjoitustani 9.-23.12.2010 välisenä aikana, osallistuu arvontaan, jossa voittaja saa itse valita myynnissä olevista löydöistäni palkinnon! Arvonnan suoritan jouluaattoaamuna, jolloin ilmoitan myös heti voittajasta teille kaikille.

Onnea teille ihanaiset arvontaan, ja iloista viikonloppua kera jouluostosten ja -valmistelujen!

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Pienet joulujuhlat kera ystävien

Sain viikonloppuna kunnian pitää pikkujoulut pienelle, mutta sitäkin tärkeämmälle ystäväpiirille. Tottakai kaiken piti olla tip-top, ja viimeinen ilta menikin metsästäessä joulukukkaa, joulukuusta ja kynttilöitä koristeluun - ja lauantai tuli pyhitettyä siivoukselle, puunaukselle ja koristelulle. Mutta kannatti; kaikilla oli hauskaa, ja emäntä nautti, kun sai laittaa kotinsa hyvällä syyllä hienoksi!

Valmistelua... Kaiken kiireen keskellä pesin vanhoja oliivipurkkeja etiketeistä puhtaaksi ja kiersin rautalangat purkkien ympärille niin, että sain niistä mainiot lyhdyt pihan puun oksille roikkumaan. Hyvin ekologista ja halpaa. Kun teet näitä paljon puun oksille roikkumaan, on tulos aina vain parempi.
Ulkona lyhdyt toivottivat vieraat tervetulleiksi. Vasemmalla jäälyhty, joita tein useampia pihalle kakkumuotista. Pakkaset pääsivät hiipumaan kesken lyhtyjen jäädyttämisen, joten loput lyhdyt jäädytin pakastimessa... Oven juuressa punainen lyhty toi jouluista tunnelmaa. Oikealla askartelemani lasipurkkilyhdyt koristavat pihan puun oksia. Ja huomaa: täällä Turussa todella on tällä hetkellä paljon lunta, mikä oli piste I:n päälle pikkujoulun viettoon. Toivottavasti lumi säilyy jouluun asti!
Tällaisen joulukuusen löysimme pitkän metsästyksen jälkeen  lopulta Kodin Ykkösestä. Lajiketta en tiedä, mutta kesäkukkana sen ostimme ja sopii kassaneidin mukaan hyvin sisäolosuhteisiin. Juuri sopiva pieneen kotiini, johon en valitettavasti oikeaa joulukuusta saa sopimaan - tai ehkä se on järjestelykysymys. Joulukuusi sai paikan keittiötasolta vanhasta padasta. Kuusen koristelin valkoisin lumihiutalein ja juureen laitoin kauniita valkoisia joulupalloja. Mustan padan ilme keveni, kun kietaisin sen ympärille hennon valkoisen lahjanauhan rusetin kera.
Otoksia ruokapöydästä ja keittiön tasolta, joka notkui ihania siskoni laittamia herkkuja. Ylävasemmalla todella ihana löytö Plantagenista: kultakimaltein koristeltu valkoinen joulutähti, joka sopii niin hyvin kotiini. Olin hymystä soikeana, kun tein tämän ihanan löydön usean kaupoissa vietetyn tunnin jälkeen! Ylävasemmalla patonkikori on koristeltu muutamalla paperikarkilla. Alavasemmalla vanha mandariinikori on saanut uuden tehtävän hedelmäkulhona. Alhaalla keskellä viime hetkellä paistetut piparit, jotka aseteltiin kakkuvuokaan. Tässä siis jälleen ideoita ruokien asetteluun; kattilat, vanhat laatikot ja kakkuvuoat ovat mm. mainioita ruokien esillelaittoon - ja luovat persoonallista ilmettä, kun kaikki ei ole samaa mallia ja väriä! Alhaalla oikealla ote pöydän kattauksesta, joka oli koristeltu pitsiliinalla, kullahohtoisella joulutähdellä, kynttilöillä, piparimuoteilla ja vihreillä kuulilla - rento, persoonallinen, mutta silti kaunis kattaus - eikö?

Tässä siis jälleen uusia vinkkejä teillekin joulun laittoon. Toivottavasti stressi ei paina, ja jos painaa, yritä hellittää hetkeksi; joulun tarkoitushan on nauttia ja iloita!  

tiistai 7. joulukuuta 2010

Afrikkalaisia enkeleitä ikkunoille

Kävimme viikonloppuna Turun Vanhalla Suurtorilla joulumarkkinoilla. Tunnelma oli mahtava; lunta maassa, pikkupakkanen, jouluesitelmiä taustalla sekä ihmisiä ympärillä. Ja mikä parasta: markkinoilla oli todella vain käsitöitä ja joulun teemaan sopivaa syötävää sekä juotavaa myytävänä: villasukkia ja -myssyjä, joulukoristeita, kransseja, kynttilöitä...

Itsellä jäi haaviin aivan ihanat Keniassa valmistetut jouluenkelit, jotka riipustin tuvan ikkunoille. Näitä enkeleitä myi joulumarkkinoillä Mangomaa, jonka tuotteita voi tilata myös netistä.


Keniassa valmistetut jouluenkelit koristavat nyt tupani ikkunaa. Kerrassaan kaunista käsityötä! Kipin kopin nettiin tai Turun Suurtorin joulumarkkinoille, jos kiinnostuit enkeleistä!

Joulun kiireet ovat yllättäneet, ja olen ehtinyt ottaa vain kuvia kaikista ihanista jouluvalmisteluista ja juhlatunnelmista. Toivottavasti ehdin tällä viikolla jakaa kuvat ja ajatukset myös teidän kanssanne. Nyt ulos lumiseen säähän lenkkeilemään kera hyvän ystävän seuran. Reipasta joulun valmistelua teille kaikille!

tiistai 30. marraskuuta 2010

Joulukattaus kera piparimuottien, juuttikankaan ja punaisten omenien

Työpaikallani oli viikonloppuna pikkujoulut, ja toimistomme kahvihuoneesta kuoriutui jälleen kerran kaunis juhlapaikka, kun työtoverini pääsi toteuttamaan itseään. Seuraavassa muutamia otoksia kauniista kattauksesta.

Kattauksen perustana olivat punainen pöytäliina, valkoiset lautaset ja läpinäkyvät lasit. Lautasliinojen kera kattaus toki olisi ollut jo jouluinen, mutta työtoverini ei tyytynyt tähän ja hyvä näin! Säkkikangas, punaiset tuikkukynttilät, omenat, piparit ja piparimuotit toivat mukanaan kotoisen ja jouluisen tunnelman. Lautasliinoja piristivät lisäksi katajan oksat, ja koristelusta sai napata itselleen jälkiruokaa, jos joulutortun jälkeen vielä mahan pohja sen sulatti. Suloista, eikö?

Juhlien alettua valoja vähennettiin ja istuuduttiin pöydän ääreen kynttilän valossa. Tunnelmallinen ja erittäin hauska pikkujoulu - kiitokset näistä kaikille osallistujille. Ja kiitos myös työtoverilleni, joka antoi luvan jakaa kattausideat teidän kanssanne.

Iloista pikkujouluaikaa kaikille - ja toivottavasti joku teistä löysi täältä ideoita joulupöytien kattaukseen!

torstai 25. marraskuuta 2010

Punaisia unelmia pikkujoulun aattona

Minulla oli tänään siivouspäivä: siivosin pitkästä aikaa kotia monta tuntia, ja oikeasti nautin siitä. Ehkä yksi nautinnon syy oli, että siivouksen jälkeen saisin laittaa joulukoristeita esille pikkujoulun ja ensimmäisen adventin kunniaksi.

Lopulta kävi kuitenkin niin, että suurin osa koristeista jäi vielä kaappiin odottamaan, mutta koti on ainakin puhdas - ja emäntä kypsä unten maille... Sitä ennen on pakko jakaa teidän kanssa kuitenkin muutamat kuvat, jotka ehdin napsaista siivouksen lomassa uusista ihanista jouluisista pyyhkeistäni sekä joulun punaisista kynttilöistä. 

Ostin viikonloppuna Villan pyyhkeet Stockmannilta; yksinkertaiset väritykseltään, mutta kuosi tekee niistä huvilamaisen juhlalliset ja etenkin punaiset pyyhkeet sopivat kuin nakutettu jouluun. Jos kiinnostuit pyyhkeistä, kipin kapin Stockmannille, josta pyyhkeitä saa vielä tämän kuun kanta-asiakaskortilla alennushintaan. Hormin eteen nostin pikkujoulun tunnelman luojaksi kynttelikön ja siihen kolme joulunpunaista kynttilää. Punainen on ehdottomasti minun joulun väri, ja piristää mukavasti muuten varsin musta-harmaa-valkoista kotiani. Jos tykästyit kyntteliköstä, voit ostaa sen ilomielin minulta pois. Hinta 2 euroa. EDIT: MYYTY! Vanhaa jäljittelevä, muttei ole sitä - tai no onhan se muutaman vuoden!

Myös tämä jalkakynttelikkö sai kynttilät paikalleen. Näistä kuvista näkee, kuinka hyvin punainen väri piristää kotini näin joulun alla. Tämä kynttelikkö on vanha, sympaattinen ja tunnearvoakin löytyy, sillä monet vuodet on jo asuttu saman katon alla.

Mallailin uusia pyyhkeitä jo kylpyhuoneeseen, mutten vielä ottanut kuitenkaan käyttöön... Vasta jouluna sitten! Kylpyhuonetta en olekaan ehtinyt esitellä teille blogissani, mutta tässä muutamia otteita tästäkin huoneesta. Kylpyhuone on varmasti asuntoni persoonallisin huone; vanhaa tunnelmaa luo mm. kuvassakin hieman pilkistävä pesukommuutti, jonka kunnostin kaiken remontin keskellä, sekä pienet yksityiskohdat kuten Indiskasta ostetut vanhaa jäljittelevät pyyhkeenkiinnikkeet ruskeaksi lakatussa ovessa.

Ja tässä vielä vinkki lopuksi: jos sinulla on valkoinen koira, älä osta mustaa mattoa. Tämä matto on nimittäin harvoin musta. Jälleen kerran nyppiessäni karvoja matolta pois, päätin, että tämä on muuten viimeinen kerta, otin kuvan, vein maton yläkertaan ja toivon nyt, että joku hakee sen pois. Hinta 1 euro. Ja vanhan puutalon iloja; saa lahjaksi tällaisia aivan ihania tossuja!

Tässä tämä tarina kaunis. Ihanaa pikkujouluviikonloppua sinulle!

maanantai 22. marraskuuta 2010

Pikkutavarat oivallisesti ja käytännöllisesti esillä

Peräänajan omassa sisustamisessani aina toiminnallisuutta, mutta en kuitenkaan visuaalisuuden kustannuksella. Pieniltä tuntuvat asiat, kuten avainten säilytys eteisessä, voivat helposti jäädä suurten suunnitelmien taustalle, mutta ajattelepa tilannetta seuraavasti: Sinulla on hieno lipasto eteisessä, mutta näyttääkö lipasto enää hienolle, kun avaimet, hanskat, postit ja aurinkolasit lojuvat sikin sokin lipaston kannella? Ei näytä!


Seuraavassa pieniä, mutta merkittäviä, asioita, joilla eteisen saa näyttämään hyvälle, vaikka siellä säilytettäisiinkin lähes kaikkia edellä mainittuja "irtotavaroita" ja vieläpä käden ulottuvilla.

Avaimet pyörivät usein lipastojen ja pöytien päällä - ja ovat hukassa, kun lähtö on käsillä. Avaimille on hyvä osoittaa oma paikkansa eteisessä ja näin näkyvillä riippuessaan ne ovat myös vaivattomasti käytettävissä. Itselläni avaimet riippuvat vanhassa avainta jäljittelevässä, vaatimattomassa, ripustimessa, johon on helppo pistää myös pyörän valo sekä koiran harja roikkumaan.
Mitä tuumaat kuvassa olevasta hyllyköstä? Oletko kenties joskus nähnyt sellaisen? Minä olen; todella monessa kylpyhuoneessa. Näitä hyllyjä on kirpputoreilla usein myytävänä, sillä ovathan nämä kieltämättä kylpyhuoneympäristöön aika kulahtaneita. Mutta tässä, eri yhteydessä, hylly on mielestäni oikein söpö - ja toiminnallinen. Hyllykössä säilytän koiratarvikkeita, hanskoja ja nyt talvella aurinkolasitkin ovat löytäneet hyllyltä oman paikkansa. Ja näyttää hyvälle, vaikka nieleekin kaikessa pienuudessaan näin paljon tavaraa. Ylähyllyllä on lisäksi muutama kynttilä luomassa juhlailtoina tunnelmaa vieraiden saapuessa kylään. 

Kesällä säilytin aurinkolaseja kätevästi kukkamaljakossa! Eikö olekin sympaattinen asetelma? Ja hyvin helposti toteutettavissa! Kukkamaljakko oli kaunisti lipaston päällä, jolloin aurinkolasitkin oli helppo laittaa "omalle paikalleen".


Sateenvarjot ja pyörän pumppu ovat saaneet paikan vanhasta maitotönikästä, joka sopii vanhan talon tyyliin tietenkin oivallisesti.


Äidilta saamani rautainen koirahahmoinen koukku oli alun perin tarkoitus valjastaa koiran hihnalle, mutta ugandalaiset paperikorut näyttivät koukussa paljon paremmalle. Koiran hihna on muutenkin usein likainen eikä niin edustuskelpoinen, joten se sai luvan mennä kaappiin piiloon ja kauniit korut pääsivät esille.

Kirjeet, esitteet ja muut lappuset ovat saaneet paikan pirtin puolelta, keittiötason päältä, kirpputorilta löymästäni telineestä. Telineen ansiosta kirjeet eivät pyöri tasolla ja muodosta epämääräisiä kasoja - tai pahimmassa tapauksessa häviä. Olen paperiasioissa äärimmäisen huono ja tuppaan unohtamaan asioita, joten olen ottanut nyt tavaksi käydä tämän telineen sisällön muutaman viikon välein läpi täytteän velvollisuudet ja tyhjentäen telineen vanhentuneista lappusista. Pieni teline on siis hyvä ja tässä tarkoin valittu vaihtoehto; se on pakko tyhjentää ja käydä läpi tasaisin väliajoin!

Laskuille minulle on puolestaan oma paikkansa niinkin näkyvällä paikalla kuin ikkunalla. Yksinkertaisen Tiimarista ostetun nipsutelineen ansiosta laskut ovat näkyvällä paikalla ja muistan maksaa ne varmasti ajoissa. Kun ympärillä on muuta ei niin virallista, eivät laskutkaan näytä niin ahdistavilta ja ankeilta - vaan ovat nekin osa sisustusta.

Tarvitsetko paikkaa harvemmin käytettäville avaimille? Entä mitä tykkäsit "kylppärihyllystä" eteisen tai miksei vaikka kotitoimiston säilytyshyllynä? Alla minulle tarpeettomaksi jäänyt avainkaappi, avainnaulakko sekä kaksihyllyinen "kylppärihylly"; kaikki hyvässä kunnossa. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä!

Avainkaappi koristaa tällä hetkellä kotiani ikkunan laudalla ja pitää sisällään koruja. Jos sinulla on kuitenkin sille suurempi tarve, ota yhteyttä: lähtee hintaan 5 euroa (+ mahdolliset postituskulut). EDIT MYYTY!

Toivottavasti löysit omaan kotiisi uusia vinkkejä - ja kenties löydön kotiisi. Reipasta viikkoa kaikille!