maanantai 16. heinäkuuta 2012

Hyötykasveja ja rappioromantiikkaa pihamaalla

Muutama kuva "hyötypuutarhastamme". Puutarha on noin maksimissaan 10 neliötä, eli kaikki tila on käytettävä järkevästi hyväksi. Siksipä päätin, että tänä vuonna istutan yrtit ja kesäkukat sopuisasti sekaisin keskenään. Petuniat saivat rinnalleen muun muassa basilikaa, ja muratti koristaa tinjamia ja sitruunamelissaa korissa. Vanha laatikko korin alla löytyi muuten viime viikolla kaatopaikalta, kun kävimme taas tyhjentämässä kuorman sinne. Ovat vanhan rakennusliikkeen puulaatikoita, ja mielestäni niin kivan näköisiä tähän meidän rosoiseen pihamaahamme.
Salaatin alut sain kätevästi kaupasta ostetuista salaattiruukuista; hienosti lähtivät kasvamaan, ja nyt on jo näiden salaattien kolmas sato kypsymässä! Eikä aikaa mennyt siten istutteluun ja odotteluun; pistin vain kasvamaan olemassa olevaan ruukkuun, jossa kasvaa jo iso tuija.
Miehen vanhempien piha on varsinainen keidas; sieltä sain mukaani nämä tuoksuvat, kuvassa jo nuokahtaneet, olivatkohan pihajasmikkeita...? Kuva kuvastaa hyvin tämän hetken puutarhan pitoani; väsynyttä ja nuokahtanutta kaiken remontin keskellä. Mutta ensi kesänä sitten.
Ja rosoisuutta tuovat pihaan myös vanhat ämpärit. Valkoinen pelargonia on minun kesäkukkasuosikki; taisi olla jonkun muunkin, sillä alkukesästä en edes löytänyt niitä enää kaupasta. Myöhemmin löysin kuitenkin, alennuksessa ja hieman repsahtaneina - mutta kelpaavat minulle! Nyt takaisin remppahommiin; meillä on keittiön kaappien ovet nyt maalattu, ja kyllä näyttää hyvälle...!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Otteita uusista pinnoista

Keskikerroksessa alkaa näyttää jo sille, että tästä voi tulla joskus asuttava koti - ja vieläpä kaunis sellainen! Tänään saatiin eteinen tapetoitua äidin kanssa. Eteisestä tuli niin suloinen! Tapetti on mallistosta Isoäidin aikaan, sopii valtavan hyvin vanhan puutalon tunnelmaan. Vessan oven kulunut maalipinta suorastaan sopii tapetin kanssa yhteen; ehkä nyt pystyn ylipuhumaan miehen siihen, että voin kunnostaa ovet vasta ensi kesänä - kun voin taas vapaammin hengitellä myrkkyjä....!
Ja tässä ote keittiön uudesta seinästä. Keittiön tapetti on mallistosta Kitchen Living. Hurmaava tämäkin, ja sopii valtavan hyvin pian-toivottavasti-maalauksen-alle-pääseviin, valkoisiin keittiökaappeihin. Eilen saatiin keittiökaapit seinille, joten ehkä vielä heinäkuussa saan teille kuvan uudesta valoisasta keittiöstämme!
Ja tässä kuva vielä kirjaston seinästä, josta olikin jo juttua aiemmassa postauksessa (tapetti Sandudon mallistosta). Kuvassa komeilevat myös Kodin Anttilasta erittäin hyvällä alennuksella viikonloppuna ostamani korit. Täytyy sanoa, että mieli ja sielu nauttii, kun pystyn taas pitkästä aikaa ottamaan omasta kodista näin kivoja kuvia; kun silmä lepää omassa kodissa...
Kirjaston yhdelle seinälle jäi myös hirttä näkyviin. Emme ole vielä käsitelleet seinää mitenkään; vielä mietitään. Odottelen visiota siitä, minkälaisia kalusteita meillä tulee huoneeseen ennen kuin uskallan käsitellä seinää mitenkään. Eilen visioin kirjastoon vanhanaikaisen vaaleanpunaista sohvaa; ajatuksissa on verhoilla vanhemmiltani pois käytöstä jäänyt blyysisohva, mutta väri ja kangas ovat tosiaan vielä auki - mietitään...
Ostin viikonloppuna portaisiin uudet Eija Rasinmäen matot. Matot tuovat eteiseen sellaista pehmeää mummolan tunnelmaa - ja kivasti myös väriä. Vielä matot joutuvat kuitenkin odottamaan, sillä kellarin remontti aiheuttaa sen verran pölyä ja likaa, etten raski uusia mattoja heti sotkea. Kuvasta näkyvät muuten myös uutta pintaa; portaikko sekä eteisen vanhat puulattiat saivat myös kesäkuussa valkoisen pinnan; siitä muutamia kuvia joku toinen kerta.
Ja vielä ote eteisestä; tässä vasta mummolatunnelmaa; vanha sähkökaappi jää sellaisenaan eteisen seinälle näkyviin. Sähkökaapin väri aiheutti hieman harmaita hiuksia, kun mietittiin eteisen tapettia, mutta eiköhän me suhteellisen hyvin onnistuttu valinnassa?